8. helmikuuta 2017

January, February...


Moi! Näin vapaaillan kunniaksi päätin tulla kirjoittelemaan pitkästä aikaa! Nyt ollaan jo helmikuun puolella ja mun uusi vuosi on lähtenyt vähän erikoisesti ja yllättävästi käyntiin, ainakin tanssiharrastuksen osalta. En oo nyt muutamaan viikkoon päässyt tanssitunneille ja sen kyllä huomaa, kun tuntuu että koko ajan on jotenkin vähän levoton olo. Eiköhän asiat kuitenkin kohta ala jo selkiytyä, niin toivottavasti pääsis pian taas samanlaiseen hyvään harrastus- ja opiskelurytmiin kuten ennen joulua. Balanssi on vaan niin tärkeä juttu!


Nyt on tosiaan vuoden eka koeviikkokin ohi ja perjantaina alkaa taas uusi jakso. Eli enää kaksi jaksoa ja sitten on jo kesäloma! En oo tainnutkaan täällä blogissa mainita, mutta lähdetään heti koulun päättymispäivänä kohti Barcelonaa! En voisi olla innostuneempi. Oon elämäni aikana kerennyt matkustaa jo aika monta kertaa Espanjaan, mutta en oo ennen ollut Barcelonassa, enkä muutenkaan pohjoisemmassa Espanjassa, joten ihan uusi paikka mulle! Erilaiseksi reissusta tekee myös se, että nyt on vihdoin aloitettu espanjan opiskelu (muuten kymppi tuli eka kurssin kokeesta, wuhuu), joten kiva kattoa että josko ymmärrän tai uskallan sanoa jotain espanjaksi. Vaikka Barcelonassahan puhutaan paljon myös katalaania, joten siinä taas sitten yksi uusi kieli varastoon!

1 kommentti:

  1. Ihanaa Barcelonan matkan odotusta! Kivoja tauluja sulla:)

    VastaaPoista