Ihanaa joulua kaikille! En tullutkaan tekemään Joulu tagia, nimittäin ennen aattoa oli vaan niin paljon tehtävää, että hyvä jos asia edes muistui mieleeni. Torstaina tosiaan leivottiin pikkuveljen kanssa kahdesta kilosta taikinaa pipareita ja huoneet viimeisteltiin joulukuntoon. Perjantaina leivoin tortut ja suklaakakun. Tän lisäksi olin myös mukana koristelemassa kuusta, joka tuotiin sisään, ja täytin omankin huoneen joulukoristeilla.
Aatto oli hyvin perinteinen. Heräsin suht myöhään, menin olohuoneeseen lukemaan kirjaa ja odottelemaan puuron valmistumista. Puuron kautta joulusaunaan ja sitten katsomaan joulurauhan julistus. Tämän jälkeen odottelin, että tarjottavat ovat valmiita ja alettiin jouluaterian kimppuun. Siitä ilta jatkui lahjoja availlen ja herkutellen.
Rakastan joulua ihan älyttömästi kaikkien ihanien koristeiden, hyvän ruuan ja rentoutumisen takia. Ja joulu on myös sellaista aikaa milloin tykkään ottaa paljon kuvia. Tämän takia mulla oli taas kovat odotukset tälle joululle, nimittäin halusin taas saada ihania tunnelmallisia kuvia, joita jakaa blogissa ja muualla sosiaalisessa mediassa. Mun omasta mielestäni tää ei toteutunut ja olin taas jotenkin pettynyt. Mutta kun eihän joulu ole sitä, että täytyy saada täydellisiä kuvia ja todistella ja näyttää kaikille kuinka hieno meidän kuusi on ja miltä joulupöytä näyttää... Sen pitäisi olla rentoutumista ja nauttimista. Tää on varmasti yksi asia minkä muuttamisen otan seuraavan vuoden tavoitteeksi. En halua pilata ihania hetkiä käyttämällä aikaa tollaisien asioiden suremiseen. Sitä paitsi, tulihan näistä sittenkin ihan kivoja ja nyt kun tätä valmista postausta katsoo, niin onhan näitä ihan hirmuinen määrä! :D
Eilen oli kuitenkin paljon kirkkaampi päivä ja aurinkokin taisi hieman pilkistellä ton harmaan pilvimassan takaa. Niimpä kaivoin vielä sinnikkäästi mun kameran esiin ja otin mm. yhteen koulun kuvistehtävään liittyvät kuvat. Iltapäivällä suunnattiin perinteiselle Tapaninpäivä herkuttelulle ja ilta jatkui rennosti ohjelmia ja videoita katsellen. Toivottavasti kaikilla oli ihana ja rentouttava joulu!


















Aivan ihana blogi sulla ja tosi kivoja kuvia! Luin yhen postauksen ja liityin heti lukijaksi <3
VastaaPoistaVoi kiitos ihan älyttömästi ihanasta kommentista! Ihana saada sut lukijaksi ♥
PoistaKauniita kuvia joulustasi, mutta todellakin muista nauttia elämästä!
VastaaPoista