18. kesäkuuta 2017

Girona


Reissun neljäntenä päivänä, keskiviikkona, Santa Susannassa oli pilvistä, joten me otettiin suunnaksi Girona. Hotellilta ajomatkaa sinne oli noin tunnin verran ja Gironaan saapuessa lämpömittari näyttikin 25 astetta ja auringosta saatiin nauttia koko päivä. Mä tykkäsin Gironasta paljon! Kierreltiin taas kerran paljon vanhassa kaupungissa ja ihanilla pienillä kujilla. Käytiin myös Arabialaisessa kylpylässä ja tutustuttiin juutalaiskortteleihin.

 

Käytiin syömässä tällaisessa superkivassa raflassa. Toi ruokien esillepano ja myös maku sai multa kyllä monta plussaa. Siinä ulkona istuttiin tollaisia herkkuja nauttien katumuusikkojen säestyksellä. Sillon kyl ajattelin, että ei, ei todellakaan haittais jos tää olis mun elämää muutaman vuoden päästä !


Gironaa on kuvailtu mm. " Espanjan vauraimmaksi kaupungiksi " ja " Katalonian kulttuurikehdoksi ". Historiaa sieltä ainakin löytyy vaikka millä mitalla ja noita vanhan kaupungin kujia voisin lähteä tutkimaan vaikka heti uudestaan! Kaiken kaikkiaan Girona vaikutti ihanan espanjalaiselta, mutta rauhalliselta kaupungilta, josta löytyisi varmasti nähtävää pidemmällekin reissulle!

3 kommenttia:

  1. Vitsi miten upean näköistä! En olekaan koskaan ennen kuullut kaupungista, mutta jo näitten kuvien perusteella aloin heti himoita reissua tuonne :)

    VastaaPoista
  2. Erittäin mukavan näköinen paikka ja ihana herkkuravintola!!!

    VastaaPoista
  3. Onpas ihania matkakuvia! :)

    http://taruanuelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista